Työskentelen yksityiskokkina, koska haluan olla mukana ihmisten tärkeissä hetkissä. Parasta työssäni on asiakaspalvelu – se, että saan suunnitella ja toteuttaa kokonaisuuksia, jotka ylittävät odotukset.
Päädyin kokiksi rakkaudesta ruokaan. Ruoka on aina ollut minulle nautinto. Minulle ruoka ei ole koskaan ollut vain polttoainetta, vaan tapa tuoda ihmisiä yhteen ja luoda muistoja.
Keittiö veti minua puoleensa jo nuorena. Kaikki alkoi kokeiluista kotona – eineshampurilaisten tuunaamisesta ja ensimmäisistä itse tehdyistä kastikkeista. Intohimo kasvoi tekemisen kautta, ja tie vei lopulta kokkikouluun.
Ennen ammattikeittiöitä työskentelin huoltoasemalla, jossa valmistin parhaat hodarit ja lihikset. Siellä opin yhden tärkeimmistä asioista: hyvä ruoka voi olla yksinkertaista, kun se tehdään kunnolla.
Valmistuin ravintolakoulusta vuonna 2012, minkä jälkeen suuntasin työharjoitteluun Suomen parhaaksi valittuun Chez Dominique -ravintolaan. Sieltä urani jatkui huippuravintoloihin kuten Olo ja Farang.
Kansainvälistä kokemusta kartutin Edinburghissa, Skotlannissa, työskennellen maan parhaaksi valitussa Restaurant 21212 -ravintolassa sekä palkitussa Timberyard -ravintolassa.
Koronavuoden lomautukset olivat urani käännekohta. Päätin jättää keittiömestarin työt ja ryhtyä yrittäjäksi – halusin rakentaa palvelun, jossa voin tarjota juuri sellaista laatua ja henkilökohtaista palvelua, johon itse uskon.
Ruoan perustan muodostavat tuoreet, laadukkaat ja sesongin mukaiset raaka-aineet. Yhdistän klassisia ja moderneja tekniikoita niin, että lopputulos on tasapainoinen ja täynnä makua.Tärkeintä on, että ruoka maistuu aidosti hyvältä – ilman turhaa kikkailua.
Osaamiseni ulottuu skandinaavisesta fine diningista rennompaan street food -henkiseen ruokaan, kuten meksikolaiseen katuruokaan.
Tämä antaa mahdollisuuden rakentaa juuri oikeanlaisen kokonaisuuden – tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Käytän ensisijaisesti tuoreita ja sesongin mukaisia raaka-aineita.
Teen valintoja, jotka kunnioittavat raaka-aineita, tuottajia ja ympäristöä.
Toimin avoimesti ja rehellisesti – keittiössä ja asiakastyössä.
Jokainen tilaisuus suunnitellaan asiakkaan toiveiden mukaan.
Ota yhteyttä, niin rakennetaan tilaisuuteesi ruoka, joka yllättää, ilahduttaa ja tuo ihmiset saman pöydän ääreen.